Finlayson Verhot

Verhot ovat olennainen osa sisustusta, ja niillä on helppo luoda erilaisia tunnelmia. Verhoja vaihtamalla kodin ilme myös päivittyy helposti. Esimerkiksi eri vuodenajat ja juhlat voivat toimia inspiraationa verhovalinnoissa. Finlaysonin verhojen laaja valikoima kutsuu sisustamaan. Kauniin ulkonäkönsä lisäksi Finlaysonin tuotteet ovat myös laadukkaita ja kestäviä. Finlayson säilyykin suomalaisten suosikkina vuosikymmenestä toiseen. Tilaa juuri omaan kotiisi sopivat Finlayson-verhot Netraudasta – tietenkin aina edulliseen hintaan.

Finlayson – perinteitä ja laatua

Finlayson on suomalainen tekstiiliteollisuuden ammattilainen, joka on perustettu jo vuonna 1820. Tamperelaislähtöinen yritys oli aikansa uranuurtaja, sillä se tarjosi myös naisille mahdollisuuden työntekoon ja itsenäiseen tienaamiseen tehtaassaan. Tehtaan työntekijöille oli myös tarjolla sosiaaliturva, joka oli tuolloin Suomessa ennenkuulumatonta. Vuosikymmeniä suomalaisia palvelleella Finlaysonilla on vankat perinteet tekstiilien valmistamisessa. Nykypäivänä Finlaysonin mallistoon kuuluu laadukkaita kodintekstiilejä, jotka ihastuttavat reippaalla kuvioinnillaan. Tutustu Finlaysonin verhoihin ja muihin tuotteisiin Netraudan verkkokaupassa ja tilaa suosikkisi jo tänään!

Verhot ikkunaan kuin ikkunaan

Finlaysonilta löydät verhot joka makuun ja tilanteeseen. Suuren ikkunan kehystämiseen sopivat mainiosti näyttävät sivuverhot. Sisustusnäkökohtien lisäksi verhot toimivat tarpeen tullen tietenkin myös näkösuojana ja rajaavat kodin pois ulkonaliikkujien silmistä. Kapeammat kappamalliset verhot voi asentaa ikkunan yläosaan piristäväksi yksityiskohdaksi. Finlayson-verhojen värien ja kuvioiden valikoima on laaja. Materiaaleista löytyy niin puuvillaa kuin perinteikästä pellavaakin. Selaa Finlayson-verhojen tarjontaa Netraudan verkkokaupassa ja toteuta verhosuunnitelmasi jo tänään!

Selaa

Valitut rajaukset

  1. Tuotemerkki: Poista tämä Finlayson

Laskeva

27 Nimike(ttä)

Laskeva

27 Nimike(ttä)

Soita ja tilaa!

Myyntinumeromme palvelee

029 1800 220

Ma-Pe 8.30-19.30 La 10-18