Huhtikuun kampanjat auki! Tarjoukset voimassa enää:
Paistettu peruna

Neljä eri tapaa valmistaa perunaa

Perunasta on helppo valmistaa maistuva osa ruokaa vuodenajasta riippumatta. Keväällä ja kesällä uudet perunat ovat grilliruuan kanssa koko perheen herkku, kun taas syksyllä ja talvella muussi tai pyree sopii hyvin lämmittävien pataruokien kaveriksi.

Paistettu peruna

  • perunaa (esimerkiksi Nicola tai Bintje)
  • suolaa
  • mustapippuria
  • oliiviöljyä
  • rosmariinia
  • valkosipulia

Valmistusohje

Laita vesi kiehumaan ja laita veteen reilusti suolaa. Halkaise kuorimattomat perunat puoliksi ja laita ne keittymään 45 minuutiksi kattilaan. Kaada perunat siivilään, jotta keitinvesi valuu pois. Anna perunoiden kuivua hetki siivilässä, näin niihin saa hyvän paistopinnan.

Laita paistinpannuun oliiviöljyä ja kuumenna pannu kuumaksi. Aseta perunat leikkuupinta alaspäin kuumaan paistinpannuun. Lisää joukkoon suolaa ja pippuria, hiukan valkosipulia, silputtua rosmariinia sekä muutama nokare voita. Kääntele perunoita pannussa ja paista niitä niin kauan, että niihin tulee kauniin ruskea ja rapea pinta.

Nostele sitten perunat lautaselle esimerkiksi lihan tai kalan kaveriksi. Erittäin helppo ja maukas lisäke!

Perunamuussi

  • 1,5 kg perunaa (esimerkiksi Nicola tai Puikula)
  • n. 4,5 dl maitoa
  • suolaa
  • voita

Valmistusohje

Laita kuorimattomat perunat kiehuvaan veteen ja keitä ne kypsiksi. Kaada vesi pois ja kuori perunat kuumina.

Tee perunoista muussia perunasurvimen tai sähkövatkaimen avulla. Sekoita perunan sekaan reilusti voita, oman maun mukaan ja sekoita muussi hyvin.

Kaada lopuksi kuumennettua maitoa sekaan ja sekoita muusista tasaista ja kermaista. Lopuksi mausta suolalla.

Voit maustaa perunamuusin myös valkopippurilla tai esimerkiksi muskottipähkinällä.

Perunapyree

  • 800 g perunoita
  • 4 dl kuohukermaa
  • 100 g voita
  • suolaa
  • muut mausteet oman maun mukaan, esimerkiksi timjami, valkosipuli, jne.

Valmistusohje

Laita kuorimattomat perunat kiehuvaan veteen ja keitä ne kypsiksi. Kaada vesi pois ja kuori perunat kuumina.

Tee perunoista pyreettä perunasurvimen tai sähkövatkaimen avulla. Sekoita perunan sekaan reilusti voita, oman maun mukaan ja sekoita muussi hyvin.

Kaada lopuksi kuumennettua kermaa sekaan. Mausteiden lisääminen perunapyreeseen onnistuu kiehauttamalla kerma erillisessä kattilassa, jonne olet lisännyt esimerkiksi valkosipulin kynsiä ja timjamin oksan.

Kaada kerma perunoiden sekaan siivilän läpi, jolloin mausteena olevien valkosipulin ja timjamin maut siirtyvät pyreeseen.

Lisää vielä suola, ja tämän jälkeen pyreestä sekoitetaan tasaista ja kermaista.

Uudet perunat

  • uusia perunoita
  • suolaa
  • voita
  • öljyä
  • tilliä
  • timjamia
  • rosmariinia

Valmistusohje

Esikeitä ensin perunat suolatussa vedessä. Lisää noin 6 g suolaa per litra keitinvettä.

Kun perunat ovat kypsiä, paista ne vielä nopeasti voin ja öljyn seoksessa.

Lisää lopuksi perunoiden sekaan tilliä, timjamia ja rosmariinia oman maun mukaan.

Syötä tähän sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme ostoskorin sinulle.