Mökkiovi Kaskipuu ML4A M18, mittatilausovi, ilman ristikkoa
Lisätietoa tuotteesta
Kaskipuun ML4A perinteinen mökkiovi varustettuna lasiaukolla. Molemminpuolinen pystypanelointi 95 mm:n terveoksaisella mäntypaneelilla.
Kaskipuun ovissa kohtaa kotimainen ammattitaito, puusepän perinteet sekä korkea laatuvaatimus. Puuovet ovat Kasken suurin ylpeydenaihe. Jokainen niistä on osoitus suomalaisen käsityöosaamisen ja muotoilun korkeasta tasosta. Kasken puuovet suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa materiaalista, jonka suomalaiset tuntevat parhaiten.
Kaskipuun tarina ulottuu 1970-luvulle, jolloin Ylikiimingissä alettiin valmistaa puisia ulko-ovia. Vielä nykyäänkin paneeliovet valmistetaan huolellisesti ja pitkälti käsityönä. Kaskipuu on kasvanut noista ajoista merkittäväksi ovien valmistajaksi, ja nykyään Ylikiimingin lisäksi tuotteita valmistetaan Viitasaarella.
Miten valitsen oikean kokoisen oven?
Ulko-oven mitoituksessa on tärkeä huomioida tarvittavat asennusvarat oven ympärillä. Liian suuren oven valitseminen voi tehdä asennuksen mahdottomaksi, eikä ovea saada lämmöneristettyä tiiviiksi. Ulko-ovi mitoitetaan olemassa olevaan aukkoon (ei vanhan oven mukaan), tässä neljä tärkeää seikkaa oikean koon mittaamiseen:
- Aukon korkeus ja leveys tulee mitata aina pienemmän aukon mukaan, joko seinän sisä- tai ulkopuolelta. Tarkista varmuuden vuoksi ristimitalla (kulmasta-kulmaan), että aukko on suora.
- Tilattavan oven (karmien ulkomitta) tulee olla 30 mm kapeampi kuin aukko.
- Aukon korkeus mitataan sisäpuolen lattiapinnasta ylöspäin, korkeus tulee olla 30 mm tätä matalampi.
- Valitse karmisyvyydeksi aina saman syvyinen tai syvyydeltään suurempi vaihtoehto. Vanhan oven purkamisen jälkeen näin saadaan vauriot seinäpinnoissa helpommin piiloon.
Jos tarvitset erikoisvärisen oven, useamman oven tilauksissa erisarjaisia avaimia, apua tilauksen tekemisessä tai lisätietoja valintojen merkityksestä ota yhteyttä myyntipalveluumme.
Tuotetiedot:
- Tuotemerkki: Kaskipuu
Tuotteen mitat:
- Karmin syvyys: 94 mm
Tuotteen ominaisuudet:
- Väri: Musta, Ruskea, Harmaa, Valkoinen
- Materiaali: Puu
- Eristys: EPS 60
- U-arvo (W/mK): 2.8
- Ovilevyn rakenne: Liimapuukehys, terveoksainen paneeli molemmin puolin
- Oven kätisyys: Valittavissa
- Karmi: Mäntyä
- Kynnys: Mäntyä
- Lukkorunko: Vakiolukkorunko 4190, säädettävä vastarauta
- Saranat: Abloyn korkeus- ja sivuttaissäädettävät murtosuojasaranat 3 kpl. Alle 1890mm korkeissa ovissa 2kpl
- Tiiviste: Yksi tiiviste ovilehdessä
- Oven kokonaisvahvuus (mm): 64
- Paneeli (mm): 95
- Lasi: 2K eristyslasi
- Takuu: 2 vuotta valmistushetkestä
Mikäli tilaat lukituksen oveen tehdasasennettuna, huomioithan että useamman oven tilauksissa oletuksena kaikkien ovien lukitukset sarjoitetaan samalle avaimelle. Jos tarvitset useamman oven tilauksissa erisarjaisia avaimia, otathan yhteyttä myyntipalveluumme: myyntipalveluumme.
- Uusimmat kysymykset
- Uusimmat vastaukset
- Eniten vastauksia
- Avoimet kysymykset
- Hyödyllisimmät vastaukset
-
Onko kyseistä ovea saatavana mistään liikkeestä nopealla aikataululla. Voimme hakea oven tarvittaessa. koko 9x19 oikea puuvalmis.
-
Kaski Asiantuntija · 24.7.2023Oliko vastaus hyödyllinen?Hei, Netraudan toimitusajat kyseiselle ovelle on kerrottu oven tuotesivulla. Muiden toimittajien toimitusaikoihin emme osaa ottaa kantaa.
-