Valtaosa postipaketeista kulkee normaalisti: seurantamme mukaan tällä viikolla saapuneet paketit olivat matkalla keskimäärin 1,5 arkipäivää. Osassa paketeissa muutaman päivän viiveitä.

Routamatot

Suomen neljä vuodenaikaa asettavat omanlaisiansa haasteita rakentamiselle. Maan vuorotellen jäätyessä ja sulaessa rakenteet joutuvat koville. Routimisen estämiseksi ja hallitsemiseksi on kuitenkin omat ratkaisunsa. Esimerkiksi valujen kylmänsiedon varmistat laadukkaalla routamatolla. Netraudan laajasta valikoimasta löydät kaikki tarpeelliset roudan selättämiseksi tarvittavat tuotteet, kuten myös muut eristeet. Tutustu jo tänään kokonaisvaltaiseen verkkokauppaamme, joka palvelee asiantuntevasti niin oman kodin rakentajia kuin ammattilaisiakin! Meiltä tilaaminen onnistuu mutkattomasti ja rakennus- tai remontointiprojekti etenee vauhdilla.

Pakkasmatto pitää kylmän loitolla

Roudassa on kyse lämpötilanvaihteluiden aiheuttamasta maaperän liikkeestä. Kun vesi jäätyy, se laajenee. Tällöin ympäristön kovat ainesosat joutuvat siirtymään laajentuvan veden tieltä, mikä aiheuttaa maaperässä liikettä, jota kutsutaan routimiseksi. Rakennusten rakenteet halutaan kuitenkin pitää mahdollisimman liikkumattomina, minkä takia pakkaselta ja roudalta suojaaminen nousee tärkeään asemaan. Eräs routasuojaamisen ratkaisuista on routamatto, jota kutsutaan myös pakkasmatoksi. Pakkasmattoa voidaan käyttää muun muassa valu- sekä routaeristeenä sekä suurten lämpöputkien eristeenä. Valueristeenä toimiessaan matto suojaa myös kosteuden liian nopealta haihtumiselta.

Routamatto mittojen mukaan

Routamattoa myydään erilaisissa rullissa. Rullasta onkin helppo leikata juuri sopivan kokoisia ja muotoisia paloja. Maton saa siis mukautumaan erikoisemmankin mallisiin kohteisiin. Netraudasta löydät eripaksuisia routamattoja. Mattoja on myös tarjolla useilta eri valmistajilta. Laske, kuinka paljon mattoa tarvitset ja valitse sopiva vaihtoehto verkkokaupastamme. Tilaaminen on nopeaa ja helppoa ja onnistuu vain muutamalla klikkauksella!

Laskeva

5 Nimike(ttä)

5 tuotetta
Rajaa
Järjestä  
  1. 1

Valmis

Lähetä ostoskori

Syötä tähän sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme ostoskorin sinulle.

Soita ja tilaa!

Myyntinumeromme palvelee

029 1800 220

Ark 8.30-19.30 La 10-18 Su 12-18