Valtaosa postipaketeista kulkee normaalisti: seurantamme mukaan tällä viikolla saapuneet paketit olivat matkalla keskimäärin 1,5 arkipäivää. Osassa paketeissa muutaman päivän viiveitä.

Ensto Sähköpatterit

Suomen viileät olosuhteet vaativat lämmitykseltä paljon. Siksi lämmitysratkaisuihin, kuten esimerkiksi sähköpatterien hankintaan, kannattaa kiinnittää jo rakennusvaiheessa erityistä huomiota. Hyvä patteri on tehokas mutta energiaa säästävä. Myös turvallisuusnäkökohtien tulee olla kunnossa. Patterin valinnassa olennainen kriteeri on lämmitettävän tilan koko. Netraudasta löydät laadukkaat Ensto-patterit, jotka vastaavat kaikkia nykypäivän vaatimuksia. Patterien ja muiden kodin ja rakentamisen hankintojen tekeminen onnistuu Netraudasta vaivatta ja riskittä sekä tietenkin aina edulliseen hintaan.

Ensto tuo virtaa

Ensto on sähköistysratkaisujen asiantuntija. Perheyritys on perustettu vuonna 1958, jolloin se toimi perustajansa mukaisella nimellä Insinööritoimisto Ensio Miettinen. Ketterä teknologiayritys on siitä asti pysynyt tuotekehityksen korkeimmalla aallonharjalla. Nykyään Enston sähköistysratkaisuja on tarjolla niin teollisuuden ja infrastruktuurirakentamisen kuin myös kuluttajien käyttöön.

Erilaiset Ensto-sähköpatterit

Ensto-sähköpatterit sopivat lämmittämään niin kotia kuin vapaa-ajanasuntoakin. Sähköpatterimallit eroavat toisistaan niin kooltaan kuin myös teholtaan. Asennustavoissakin on eroja, sillä osa pattereista on suunniteltu kiinteään asennukseen, kun taas osa pattereista on varustettu liitosjohdolla ja pistotulpalla. Myös kylpyhuoneolosuhteisiin on tarjolla omanlaisiaan roisketiiviitä sähköpattereita. Ensto-pattereissa on otettu huomioon myös turvallisuusnäkökohdat. Turvallisen patterin pinta ei kuumene liiaksi ja siinä on ylikuumenemissuoja. Tällöin myöskään lemmikit tai perheen pienimmät eivät ole vaarassa. Enston sähköpattereiden virtaviivaisen muotoilun ansiosta patteri istuu saumattomasti yhteen muun sisustuksen kanssa. Varmista lämmin talvi ja lämpimät yöt jo tänään, ja tilaa Ensto-sähköpatterit kotiin ja mökille Netraudasta!

Selaa

Valitut rajaukset

  1. Tuotemerkki: Poista tämä Ensto
  2. Ensto
  3. Poista kaikki

Laskeva

51 Nimike(ttä)

51 tuotetta
Rajaa (1)
Järjestä  
  1. 1

Valmis

Lähetä ostoskori

Syötä tähän sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme ostoskorin sinulle.

Soita ja tilaa!

Myyntinumeromme palvelee

029 1800 220

Ark 8.30-19.30 La 10-18 Su 12-18