Aneta

Aneta - Tyylikkäät valaisimet laajasta valikoimasta

Aneta perustettiin vuonna 1947 Ruotsissa, jolloin alettiin valmistaa lampunvarjostimia käsitöinä. Nykyään erityisen laaja mallisto tarjoaa valaistusratkaisut sekä ulko- että sisätiloihin. Anetan valaisimet edustavat ajatonta muotoilua ja parasta mahdollista laatua tuoden tyylikkäästi esiin kodin yksityiskohdat. Skandinaaviseen makuun suunniteltuja valaisimia myydään tällä hetkellä niin Suomessa, Ruotsissa, Norjassa kuin Tanskassa ja yritys kuuluu osana Byggma-konserniin. Aneta tekee siksi läheistä yhteistyötä samaan konserniin kuuluvan Scan Lampsin kanssa tuoden yritykselle entistä enemmän näkemystä ja logistista hyötyä. Tuotesuunnittelu ja malliston koonti tehdään edelleen pääosin Ruotsin Växjössä.

Aneta tarjoaa kaikki kodin valaisimet kuten kattovalaisimet, lattiavalaisimet, seinävalaisimet, pöytävalaisimet sekä kylpyhuonevalaisimet ja pihavalaisimet. Esimerkiksi ulkovalaisinten suunnittelussa otetaan huomioon pohjoismaiset haastavatkin sääolosuhteet ja kestävyys niissä. Myös kylpyhuonevalaisimet ovat niin turvaominaisuuksiltaan kuin ulkonäöllisesti huippuluokkaa ja sopivat siten kosteisiin tiloihin vaivatta. Valitsemalla vaikkapa Anetan kattovalaisimen, koko huone saa uuden trendikkäämmän ilmeen. Aneta ei silti halua olla huoneen keskipiste, vaan tuoda esiin kotisi parhaat puolet.

Turvalliset valaisimet kuluttajalle ja ympäristölle


Yrityksen tehtaat sijaitsevat mm. Itä-Euroopassa, jossa laatua ja tuoteturvallisuutta valvotaan erityisen tarkasti. Kuluttaja voi olla varma, että Anetan tuote on ehdottoman luotettava ja testatusti turvallinen valinta. Myös valmistusprosessiin ympäristön kannalta panostetaan. Tavoitteena on mahdollisimman vähän luonnon varoja kuormittava prosessi sekä energiatehokas ja pitkäikäinen lopputuote.

Huomioithan, että osa ominaisuuksista saattaa olla mallikohtaisia.

Nouseva

1-52 / 396

Sivu:
  1. 1
  2. 2
  3. 3
  4. ...
  5. 8

Nouseva

1-52 / 396

Sivu:
  1. 1
  2. 2
  3. 3
  4. ...
  5. 8