Braun

Braun - Huippulaadukkaat keittiön pienkoneet ja silitysraudat

Braun tunnetaan vahvana saksalaisena merkkinä ja sen historia ulottuu aina vuoteen 1920 saakka. Laatutuotteet ovat saksalaiseen tapaan huolellisesti ja jämptisti suunniteltuja ja valmistettuja, samalla myös helppokäyttöisiä ja ulkonäöltään ajattomia. Braunin pienkoneet siirtyivät muutama vuosi sitten osaksi Delonghi-konsernia ja Netraudan kattavaan tuotevalikoimaan kuuluvat keittiön pienkoneet sekä silitysraudat.

Tehokasta, silti hellävaraista silitystä


Kun toiveissa on paras mahdollinen silitysrauta avuksi kodin askareisiin, on valinta Braunin tehokas höyrysilitysrauta, jossa on erityisen kestävä ja helposti liukuva Saphir-pinta. Se on pintamateriaalina jopa neljä kertaa kestävämpää kuin ruostumaton teräs, joten pinta pysyy naarmuttomana oleellisesti paremmin. Kätevää on, että esimerkiksi verhot voidaan silittää paikallaan pystyhöyrytystoiminnon avulla. Käytön turvaa tuo automaattinen virrankatkaisu, joka katkaisee virran jos rauta on paikoillaan joko puoli minuuttia vaakatasossa tai kahdeksan minuuttia pystyasennossa.

Näillä pienkoneilla keittiö saa arvoisensa varustelun


Tehokkaalla ja monipuolisella monitoimikoneella varmistuu ammattimainen lopputulos, sillä siinä on yleiskone, monitoimikone sekä tehosekoitin samassa paketissa. Tällä voimanpesällä voidaan vaivata taikinat, viipaloida juurekset, hienontaa pähkinät, sekoittaa pirtelöt, soseuttaa keitot ja vaikka mitä muuta. Monitoimikoneella valmistuu niin pienet kuin suuret määrät ja esimerkiksi leivontakulhossa voidaan alustaa pulla- tai sämpylätaikina näppärästi. Varusteisiin kuuluu kaikki tarpeellinen aina vatkaimesta, vispilästä ja taikinakoukusta lähtien. Annosteluaukko on tilava ja mitta-asteikko läpinäkyvä

Braunin termoskahvinkeittimellä suodattuu tuore, kuuma ja aromaattinen kahvi nopeasti ja tehokkaasti. Harjatun teräksen ja likaa hylkivän pinnoitteen ansiosta keitin näyttää hyvältä ja pysyy puhtaana vähällä vaivalla. Termoskannu takaa aina lämpimän kahvin. Helppokäyttöinen ruostumattomasta teräksestä valmistettu vedenkeitin taas tarjoaa suorituskykyä, 360° pyörivän alustan sekä riittoisan tilavuuden. Käyttö on miellyttävää, sillä täyttöaukko on laaja, kaatonokka ei tiputtele ja kahva on ergonomisesti muotoiltu. Koska vastus on piilotettu, ei muodostu kalkkikertymiä. Käytön turvaa lisää keittimen automaattinen virrankatkaisu.

Huomioithan, että osa ominaisuuksista saattaa olla mallikohtaisia.

Laskeva

9 Nimike(ttä)

Laskeva

9 Nimike(ttä)

Soita ja tilaa!

Myyntinumeromme palvelee

029 1800 220

ma-pe klo 8.30-19.30, la 10-18